Viikon aikana roskiin
4 063 kiloa biojätettä ja
25 823 euroa

Vantin ateriapalvelun toimipisteet punnitsivat jääneen biojätteen määrän viikolla 40. ”Seurantaviikolla roskiin meni yhteensä 4 063 kilogrammaa ruokaa. Ruokailijaa kohden biojätettä syntyi 25 grammaa. Euroiksi muutettuna tämän roskiin heitetyn ruoan arvo kyseisellä viikolla oli yhteensä 25 823 euroa”, kertoo ateriapalvelupäällikkö Marjukka Myötämäki. ”Mikäli Vantin ateriapalvelun kaikissa toimipisteissä menisi koulujen toiminta-aikana saman verran ruokaa roskiin, niin vuositasolla roskiin heitettäisiin yli 981 000 euroa.”

Asiakkaiden palautuspisteeseen jättämän biojätteen arvo laskettiin euroiksi kyseisen viikon raaka-aine- ja toteutuneiden toimintakustannusten perusteella. Biojätteen määrä pysyi samalla tasolla verrattuna keväällä tehtyyn punnitukseen.

”Vantin ympäristöohjelman tavoitteena on arvomaailmamme mukaisesti kannustaa vanttilaisia ympäristövastuullisuuteen ja ekotehokkuuteen. Vantti haluaa vaikuttaa asenteisiin ruokahävikin vähentämiseksi. Vantin kannalta on tärkeää, että tiedämme päivittäisten ruokailijoiden määrät, jotta emme valmista ruokaa turhaan liikaa. Lisäksi jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa oman ateriansa annoskokoon”, Myötämäki muistuttaa.

Valmistettua, ei tarjolla ollutta ruokaa Vantti on lahjoittanut Varian ruokasaleista Yhteinen pöytä –hankkeen yhteisöille elokuusta 2014 alkaen yhteensä 5020 kiloa. Euroiksi muutettuna roskikselta on välttynyt 32 000 euron arvosta ruokaa.

Vähiten biojätettä ruokailijaa kohden syntyi Uomarinteen koulussa

”Viikon 40 punnituksessa vähiten biojätettä ruokailijaan kohden tuli Uomarinteen koulussa. Biojätettä ruokailijoita kohden tuli keskimäärin 1 gramma. Vantti palkitsee vähiten ruokailijaa kohden biojätettä jättäneen toimipisteen asiakkaat ylimääräisillä jäätelöillä. ”Ajankohta sovitaan toimipisteen yhteyshenkilön kanssa”, Myötämäki toteaa.

Jokaisen ruokasalin kilot ja eurot julkaistaan ruokasalien biojätepisteiden luona tiedotteessa viikolla 43.

Valtakunnallista hävikkiviikkoa vietettiin viikolla 37 eli 7.-11.9. ruokahävikin vähentämisen ja ruoan arvostuksen puolesta. Vantin ateriapalvelun kaikki toimipisteet osallistuvat tänä vuonna hävikkiviikolle. Mukana on kaikkiaan noin 120 päiväkotia, noin 50 koulua, 7 toisen asteen oppilaitosta, 4 henkilöstöravintolaa sekä 2 vanhainkotien ja yksi sairaalan ruokasali.

Lisätietoja:

Marjukka Myötämäki, ateriapalvelupäällikkö, Vantti, puh. 040 581 7593, marjukka.myotamaki(a)vantti.fi

Pirjo Huvila-Nicklèn, ateria- ja puhtauspalvelujohtaja, Vantti, puh. 0400 619137, pirjo.huvila-nicklen(a)vantti.fi

Julkaistu: 26.10.2015 
(muokattu: )